keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Something Else



Ihanaa keskiviikkoa kaikille!


Moikka!

Otsikon mukaisesti kirjoitan tällä kertaa jotain muuta, vähän liikuntaa sivuten. Mulla on tässä vielä tunti ennen töihin lähtöä ja on jotenkin sellainen olo, että haluan jakaa jotain. 

Tämä päivä on mennyt todella mukavasti. Heräsin aamulla vähän yli kahdeksen (kiitos Iddan..) ja sää oli todella surkea. Päätin lähteä salille uusimman puntarilukeman innoittamana. Puntari nimittäin näytti tänä aamuna 74,9 kg! Whaaaaaaat..? Katsoin Fressin lukujärjestyksestä kuka pitää aamun spinning-tunnin ja liikunnan maikkahan se.

Päätin kuitenkin ennakkoluuloista huolimatta lähteä matkaan ja oli kyllä sen arvoista. Ohjaaja oli panostanut ja etsinyt uutta musaa, mutta silti hieman mietitytti kuunnella Crazy Frogia (oikeesti hei..). Joka tapauksessa olo oli mitä mainioin puolen tunnin spinnaamisen jälkeen. Puolessa tunnissa ehdin hikoilla pois yhteensä 425 kcal, joten aika rankka puolituntinen oli. Sen verran tarkennettakoon, että menen aina ajoissa spinning tunneille, että saan lämmitellä omaan tahtiini ainakin kymmenisen minuuttia (muuten tuntuu siltä, ettei kahden lämmittelybiisin aikana tapahdu mitään) joten mun puolituntinen käsittää yleensä noin 40 minuuttia.

Kotiin päästyäni taivaalta tuli suuria lumitulleroita ja ajattelin itsekseni "hyvä, ei ainakaan ota päähän olla töissä sisällä kun aurinko paistaa ulkona". Suihkusta päästyäni aurinko kuitenkin paistoi niin kauniisti, että istuskelin kissojen kanssa parvekkeella pitkän aikaa ja imin energiaa päivän valopilkahduksesta. 

Luulen muutenkin, että tämä lisääntynyt valon määrä on vaikuttanut paljon omaan energiatasooni ja jaksamiseen. Yksi hyvä syy siihen, miksi viime aikoina olen tuntenut taas olevani minä enkä stressaa niin paljoa. Kissatkin ihan selkeästi nautiskeli auringosta.


Idda on kunnon poseeraaja

..ja näin hyvä Simo on poseeraamaan!


Tästä päivästä tekee ihanan myös tämä ajan määrä, jota mulla on ollut käytössäni ennen työvuoroa. Ehdin salille, syödä rauhassa aamupalan ja tehdä ruuat muutamaksi päiväksi eteenpäin, ehdin meikata, laittaa tukkaa, ottaa kuvia, pölläillä kisujen kanssa, kuunnella hyvää musiikkia ja surffailla netissä. Ihanaa ♥! Kirsikkana kakun päälle aurinkokin meni pilveen, joten ei harmita töissä katsoa ulos.


Facebook-kirpparilta tekemäni korulöytö, 2€.

Ihmeen hyvin olen jaksanut olla töissäkin, vaikka mulla on taas ollut pitkä putki. Olen ollut jotenkin puheliaalla päällä ja jutellut monien asiakkaiden kanssa kaikkea ylimääräistä. Tuleva vapaa viikonloppu pilkottaa nurkan takana, jes ♥. 

Eilen illalla hain kouluihinkin amk-haun kunniaksi. Ensimäisenä toiveena oli tietysti Oulun AMK:n Medianomin ko (journalistiikan sv), joka olisi suuri unelmani. Hain samalla muiden amk:jen medianomikoulutuksiin ja sokerina pohjalla Vaasaan terveydenhoitajaksi. Olen joskus ennemminkin ollut terkkaripuolen pääsykokeessa, mutta silloin ala ei tuntunut omalta. Josko nyt sitten kävisi toisin?

Mulla on viime aikoina ollut paljon ideoita tämän blogin varalle. Tulevaisuudessa aion tehdä yhden erittäin ruman ja totuudenmukaisen merkinnän, jossa nähdään se karu totuus lihavana olemisen ongelmista. Kannattaa siis jäädä langoille roikkumaan. 

Päivän bonuksena kukkia!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymi kommentoija, ilmoita nimimerkkisi!