Switch Lanes

been far too long since the last time I wrote. On kulunut liian pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin, ihan liian pitkä aika. Olen kirjoittanut tämän saman lauseen jo kahteen edelliseenkin blogiini, mutta tämä blogi on silti killunut mieleni perukoilla. Tähän blogiin on vaikein palata.

Hiljaiselo blogirintamalla on ollut totaalista. En ole lukenut mitään, keneltäkään. Pahoitteluni myös tästä, tiedän että edes tuttujen blogeja pitäisi kyetä seuraamaan, mutta muuttuneet elämäntilanteet ovat vieneet mennessään.

En halua kirjoittaa pitkää romiaania siitä, mitä olen maaliskuusta saakka puuhaillut, koska se ei ole tämän blogin pointti. Mutta koska blogi kuitenkin käsittelee minun painonpudostusurakkaani, koen keskeiseksi kertoa muutamia asioita, jotka ovat reilun puolen vuoden sisällä muuttuneet.

1. Asun nykyään Vaasassa. Muutin Vaasaan 1.9 ja aloitin uudessa työpaikassa 2.9.

2. En ole tehnyt koko kesänä mitään itselleni, en käynyt salilla, en mitään.

3. Paino on silti pysynyt maagisen 75 kilon alapuolella.

4. Syön nykyään pastaa, perunaa, leipää.. syön normaalisti.

5. Ja kyllä, olen syönyt karkkia, suklaata, sipsejä, leiponut kakkuja ja juonut limsoja. Kesällä söin paljon jäätelöä. Alkoholi on vähentynyt suuresti.

6. Jatkan painonhallintatapaamisia uuden työpaikan myötä tulleen hoitajan, Johannan kanssa.

7. Aion päästä 70 kilon tavoitepainoon loppuvuoteen mennessä.

8. Liityin jäseneksi uudelle salille Vaasan Kivihaassa (Waw Wellnessplanet), joka on pelkästään naisten sali.

9. Tavoite salilla saada yläkroppa ja kädet kuntoon.

Olen kadottanut kamerani laturin piuhan jonnekin, enkä löydä netistä siihen uutta sopivaa laturia. Olen ollut kameraton yli puoli vuotta, joten pahoittelen tämän hetken kuvattomuutta ja satunnaisia puhelimella näpsittyjä kuvia tekstin seassa. Jossain vaiheessa saan ostettua uuden kameran. Lupaan sen (itselleni).

Keskityn sali-asioihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin seuraavassa postauksessa, koska haluan tämän tekstin olevan ovi jokaiselle lukijalle uuteen yritykseen. Ja kyllä, uuteen yritykseen, koska suurimmaksi osaksi hiljaiselo on johtunut oman kiinnostuksen puuttumisesta.

Se sama palo ja halu löytyy minusta vielä, ihan samalla tavalla kuin vaikka vuosi sitten. Kevät ja kesä oli paikallaan junnaamista, ei tapahtunut mitään painorintamalla, eikä kiinnostanut edes tehdä asialle mitään, mutta oma elämä oli sitten sitäkin vilkkaampaa. Nyt tilanne on rauhoittunut, joten voin täysin rinnoin keskittyä viimeisiin kiloihini ja alkaneeseen kiinteytysprojektiin.

Toivottavasti pysyt mukana blogini kiemuroissa tulevaisuudessa, kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Doing What I Feel Like Doing

Moikka kaikille!

Viimeksi kun sain aikaseksi päiviteltyä taas blogia, aioin kovasti kirjoittaa toisen merkinnän heti putkeen, mutta yllätys yllätys keksin jotain ihan muuta takemistä sille iltaa. Värjäsin tukkaa ja menin aikaisin nukkumaan. Kuontalo on tällä hetkellä paikoittain lila, paikoittain musta ja latvoista ruskea. Mielenkiintoinen lopputulos siis, mutta tällä mennään.

Mun piti tosiaan viimeksi päivitellä liikuntajuttuja, mutta asia sitten jäi puolitiehen. Mulla on ollut nyt kaksi viikkoa sellainen olo, ettei salilla käynti ole kiinnostanut pätkääkään. Pelkkä ajatuskin on tununut pakkopullalta, ja varsinkin jos olen pakottanut itseni paikan päälle, niin johan vasta pakkopullalla tuntuukin!

Edellisviikolla kävin muistaakseni kahteen, vaiko kolmeen kertaan ja podin kamalia omantunnon tuskia, koska en omasta mielestäni käynyt tarpeeksi ja olin muutenkin koko viikon syönyt mitä sattuu. Vapaana viikonloppuna kiinnosti enemmän kaverit kaupungin yöelämä. 

Viime sunnuntaina päätin, että tulevalla viikolla menen jos huvittaa. Eikä huvittanut. Sen verran tuli viikon aikana Fressillä käytyä, että maanantaina olin Tiina Katariinan kanssa kokeilemassa mun sykerajoja. Kyseisen päivän salijutuista voit lukea tästä.

Tiinallekin selitin kovasti kun ei ole ollut sellaista totutunlaista fiilistä, että "jes nyt mä lähden salille" vaan on jotenkin ollut kauhean veltto olo ihan kaiken kanssa. Tiina kehotti pitämään paussin ja ihan hyvillä fiiliksillä olen tuota paussia nyt vietellyt. Maanantain salikäynti oli muutenkin lähinnä sitä, että minä puhua pulputin kaikenmoista joutavaa minkä ehdin ja Tiina meni läpi omaa ohjelmaansa. Ei vain huvittanut tehdä yhtikäs mitään.

Mulla ei ole enemmin ollut tälläistä ei huvita-fiilistä, mutta en toisaalta ole jaksanut ottaa asiaa kovin raskaasti. Tiedän että vielä jossain vaiheessa minua alkaa huvittamaan taas tuo salilla käynti - ja sitten otetaan taas ruuankin kanssa itseään niskasta kiinni. Ruokapuoli ei ole kuitenkaan sinällään mennyt pahasti penkin alle, on tullut vaan syötyä välillä huonosti ja sen kummemmin ajattelematta, muttei onneksi niin, että pitäisi pelätä mitään suurta suunnan muutosta painorintamalla.  Pitäisi varmaan vaan keksiä jotain uutta tuonne salille, kunhan huvituskin palaa?

Juurikin tämä on mun mielestä parasta kokonaisvaltaisessa elämäntapamuutoksessa; se että minua ei huvita, ei tarkoita käytännössä sitä että söisin pitsaa ja karkkia joka päivä. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että noniin, kerrankos minä repsahdin, nyt menee kaikki päin persettä, luovutan yms, vaan tällä hetkellä mennään niin sanotusti "nollilla". En ole vain jaksanut pariin viikkoon mennä niin pikkutarkasti kuin normaalisti, mutta samat linjat ovat pääasiassa pitäneet. Esimerkiksi tänään sallin itseni maistaa siskon luona voileipäkakkua, enkä kuollut siihen.

Yksi asia on muuten pyörinyt jo pidempään mielessä. Koko tämän laihtumisprosessin aikana olen ajatellut lopettavani noin seitsemänkymmenen kilon tienoille, eli noin 70-72 kg. Painan tällä hetkellä siis sen reilut 75 kiloa, joten tässä olisi vielä noin viitisen kiloa karistettavana. Monet, joiden kanssa olen puhunut tästä laihtumisesta, ovat kommentoineet "älä nyt enää, eihän susta jää kohta mitään jäljelle". 

Jossain vaiheessa mietin kovasti, että jaksaisin kyllä pudottaa vielä toisetkin viisi kiloa (jolloin paino olisi siis noin 65 kg), mutta nyttemmin tuo 70 kg *) on tuntunut ihan riittävältä. Mun on pakko keskustella tästä asiasta paremmin huomenaamulla Marian kanssa painonhallinnassa, koska uskon että tämä huvitusasiakin on jollain tavalla kytköksissä tähän "päämäärättömyyteen". Minulla ei nimittäin ole mitään tarkoituksella asetettua tavoitetta, vaan tämä on pitkän aikaa ollut tälläistä painon putoamisen seuraamista.  

Alkuaikojen painonhallintatapaamisissa Marian kanssa päätettiin joka kerta, paljonko seuraavaan kertaan mennessä on pitänyt pudota. Joulun jälkeen asia on hieman unohtunut ja olen aina vain ilmoittanut paljonko painoin kyseisenä aamuna ja vertaamme sitä viime kerran painoon. Tämä on myös osaltaan johtanut siihen, että olen ottanut jossain kohdin löysin rantein ja ajatellut "hyvä kunhan on jotain pudonnut" vaikka tiedään että olisin pystynyt pudottamaan enemmänkin.. Mutta kun ei ole ollut sitä tavoitetta!

Toivotaan kuitenkin että kesään mennessä painaisin Aion painaa kesään mennessää tuon 70 kiloa, jolloin voin aloittaa normaalin elämän ja pääsen toivon mukaan suhteellisen nätisti pois tästä laihdutusmoodista. Liikunta ei tule kuitenkaan jäämään pois kokonaan missään vaiheessa, sen lupauksen tein itselleni aikoja sitten. Kunhan painan haluamani verran, voin oikeasti aloittaa jonkinlaisen kiinteytysoperaation, vaikka ihan ammattilaisen avulla.

Tällaisia mietteitä näin sunnuntai-illalla. Tuliko teille lukijoille mitään mieleen tästä päämäärättömyydestä tai ei-huvita fiiliksestä? Mitä mieltä olette tästä 70 kg suunnitelmasta?

Päivän bonuksena housut, jotka otan huomenna mukaan painonhallintatapaamiseen ja näytän Marialle. Käytin näitä viimeksi kun olin nykyisen työpaikkani haastattelussa, eli kesä-, heinäkuussa 2011. Aika uskomatonta! Mulle tuli näistä housuista itseasiassa vielä sellainen makkara rintojen alle.

PS.  Olin todella otettu kun viime viikolla eräs vanha koulukaveri otti yhteyttä ja kysyi lupaani erääseen asiaan. Tulen ottamaan osaa erään terveydenhoitojaopiskelijan lopputyöhön, joka käsittelee laihtumista ilman leikkauksia ja syömishäiriöitä - oman tahdonvoiman ansiosta siis. Kyseessä oleva valmistuva terkkari tulee jossain vaiheessa huhtikuuta haastattelemaan minua asian tiimoilta. Odotan tätä asiaa kovasti, saa nähdä millaisia kiperiä kysymyksiä sieltä tulee!

*) Pieni huomautus;  tiedän, BMI:n mukaan olen vieläkin ylipainoinen 70 kiloa painavana (olen 158 cm pitkä), mutta en koskaan ole halunnutkaan olla mikään luuviulu, ei ole vain minun juttuni.  Esimerkiksi blogini kuvauksessa tarkoitan normaalipainolla juurikin itsestäni hyvältä tuntuvaa painoa, en todellista ja laskennallista normaalipainoa, jossa BMI olisi 20-25.

Before and After

Hei taas kaikille!

Jaksoin kuin jaksoinkin tulla koneen ääreen kirjoittelemaan työvuoron jälkeen, nyt on siis tulossa hitusen tekstiä ja paljon kuvia. Tämä taitaa olla nyt yksi odotetuimmista merkinnöistä lukijoiden ja muitten uteliaitten kannalta, sillä luvassa on ennen ja jälkeen kuvia. Löysin useita niin kamalia, mutta samalla karusta totuudesta kertovia otoksia, että ihan itseäkin hirvittää.

Näitä katsoessa ei itsekään tajua minkälaista taakkaa onkaan kantanut, koska en ikinä ole nähnyt itseäni niin isona, kuin kuvat kertovat. Mieli on vahva työkalu, niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta, en vielä osaa mieltää itseäni niin pieneksi mitä muut ihmiset kertovat minun olevan. Outoa!

Heidin polttarit, kevät 2010, painosta ei tietoakaan. (Häpeän tätä kuvaa yli kaiken, saavutus sekin laittaa se tänne)

Opiskelijabileet, syksy 2010

Kesäkuu 2011

Syyskuu 2011 (karppaamisen aloitin siis marraskuussa 2011)

Tammikuu 2011

Tammikuu 2012, satanen rikki

Toukokuu 2012

Kesäkuu 2012

Lokakuu 2012

Lokakuu 2012

Tammikuu 2013

Tammikuu 2013

Tammikuu 2013

Tänä aamuna ottamani kuva. En edes pitänyt tätä sen erikoisempana,
mutta facesbookissa oltiin toista mieltä.

Tarkkasilmäisimmät huomasivat, ettei lokakuun 2012 jälkeen ole otettu kovin paljoa kuvia. Vaikeinta tämän koko prosessin kanssa mulla on ollut juurikin viime syksynä; mikään ei kiinnostanut, ajattelin usein  "näin on hyvä" eikä painorintamalla tapahtunut mitään. Loka- ja marraskuu meni totaalisesti penkin alle; olin väsynyt, ihmissuhteet meni huonosti, raha-asiat painoi. Halusin luovuttaa kokonaan. Jotenkin siitä noustiin ja pääsin välitavoitteeseeni painaa alle 80 kg vuoden 2012 loppuun mennessä. 22.12.12 oli yksi tärkeimmistä päivistä koko projektin aikana: aamupainoni oli tuolloin 79,8 kg ja sain todellakin sen seuraavan kymmenluvun rikki, niin kuin olin itselleni luvannut. 

Otin sinä aamuna saman tien kuvan puntariluvusta ja lähetin työterveyshoitajalleni Marialle. Olin niin iloinen ja onnellinen siitä, etten luovuttanutkaan vaan nousin rapakosta omin voimin ylös. Joulukin meni samalla fiiliksellä. Söin paljon kinkkua, muutaman suklaan ja lusikallisen jokaista laatikkoa. Joulu voi siis maistua joululta ilman mässäilyäkin.

Alkuperäinen tavoitteeni tässä koko projektissa on ollut se n. 70-72 kiloa, koska kyseinen luku jotenkin vaan tuntuu hyvältä. En ole koskaan halunnut olla mikään langanlaiha, pikemminkin kurvikas, tai vaikka "kurvikas +". Kuulostaa tyhmältä, mutta minulla on eräs henkilö, jonka kroppaa ihailen. Luulen, että hän painaa suurinpiirtein tuon verran, minkä itsekin haluaisin painaa. Tällä hetkellä matkaa on siis jäljellä 6,5 kg tuohon seitsemäänkymmeneen. Hiljaa hyvä tulee!

Tällä viikolla aioin muutenkin olla Mariaan yhteydessä ja kysyä kuntotestimahdollisuudesta. Haluaisin kovasti tietää mun tarkan sykealueen salilla ja spinningissä käyntiä ajatellen. Marialla on myös ylhäällä vyötäröni senttimuutokset, jotka olisi mukava jakaa tänne. Nyt kuitenkin aion hipsiä suihkuun ja nukkumaan. Huomenna on paljon tekemistä heti aamusta, jos aioin ehtiä salille iltapäivästä. Kiitos jälleen seurastasi ja tavatkaamme täällä toivon mukaan mahdollisimman pian.

 

The Beginnig is Always the Hardest Part

Hei kaikille ja tervetuloa liikunta-, treeni ja laihdutusblogiini!

Näin ensimmiseksi viralliseksi blogimerkinnäksi aioin yrittää saada kirjoitettua joitain faktoja -aika tiiviisti kuitenkin- siitä, mitä on tapahtunut minulle ja kropalleni viimeisen runsaan vuoden sisällä. Idea blogin kirjoittamisesta tällä aiheella on muhinut jo kauan aikaa, en ole vain saanut itseäni niskasta kiinni aloittaa. Näin jälkeenpäin ajalteltuna olisi ollut hyvinkin fiksua aloittaa saman tien kun aloitin tämän uuden elämäni, mutta jälkiviisaus jääköön sikseen.

Olen siis 24-vuotias Etelä-Pohjalainen nainen, joka on lapsesta saakka ollut lihava. Elämäntapamuutoksen tein marraskuussa 2011, kun ystäväni tutustutti minut karppaukseen, joka tuolloin oli kovasti "muotia". Tajusin, etten edes oikeastaan tiennyt mitään ruuasta, vihasin liikuntaa ja olin muutenkin laiska ja tyytynyt kohtalooni 115 kiloisena läskisäkkinä. 

Karppaus oli yllättävän helppoa aloittaa. Jääkaappi ammotti sinä aamuna tyhjyyttään ja palkka oli napsahtanut tilille. Menin vapaapäivän kunniaksi ruokakauppaan, jossa vietin todella pitkän tovin. Luin jokaisesta tuoteesta ravintosissällön ja otin käyttöön yleisen säännön, etten osta mitään missä on yli 5g / 100g hiilihydraattia. Siitä se sitten lähti.

Myöhemmin aloin säännöllisesti käydä painonhallintatapaamisissa työterveyshoitajallani. Tuolloinen hoitajani Hanna oli todella ihana ja kannustava, ei missään vaiheessa painostanut, mutta osasi kyllä sanoa jos tein jotain hänen mielestään huonosti ruokavaliotani koskien.

Liikunnanvihaajana muistan keksineeni jos jonkinlaisia tekosyitä miksi ei huvittanut, ei ollut rahaa, ei aikaa ties mitä, kun Hanna yritti saada minua liikkumaan. Sain pelkällä syömisellä pudotettua reippaan 15 kg, joka sai minut tyhmästi ajattelemaan että laihdun tulevaisuudessakin pelkällä oikein syömisellä. 

Hannan sanat jäivät kuitenkin pyörimään päähän ja kesällä 2012 hankin itselleni salijäsenyyden työpaikkani läheisyydessä sijaitsevalta kuntosalilta. Jossain vaiheessa tajusin olevani sydänjuuriani myöten rakastunut liikuntaan, varsinkin kun kukaan ei siihen enää pakottanut. Ei ollut paskoja liikuntamaikkoja, jotka saivat omantunnon pohjamutiin osiottamalla omalla käytöksellään "Ei tuo läski mitään osaa", vaan ymmärsin tekeväni sen kaiken omasta puhtaasta halustani ja koska liikkuminen oli kivaa. Onnistumisen tunteet vahvistuivat ja rakastan tälläkin hetkellä sitä hikistä tunnetta liikuntasuorituksen jälkeen. Nykyään puran kaiken vitutuksen ja pahan mieleni salille; liikunta voi olla niin monella tapaa ihanaa ja terapeuttista.

Jossain vaiheessa viime vuotta Hanna vaihtoi työpaikkaa joka tarkoitti sitä, että minulle tulisi uusi hoitaja, jonka kanssa seurata painoani. Stressasin etukäteen tulevaa hoitajaa, olisko hän millainen, mitä jos hän on joku vanha harppu, mitä jos häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä jos mitä jos... Tutustuin Mariaan ensimmäisen kerran loppukesästä ja heti ensitapaamisella tajusin että kaikki pelkoni olivat olleet turhaa. Uusi hoitajani oli entisessä työpaikassaan Härmän kuntokeskuksessa esimerkiksi luennoinut ihmisille painonpudotuksesta ja sen hallinnasta viikottain. Olisinko voinut lähemmäs lottovoittoa päästä?

Tämän hetkinen tilanteeni on tämän blogin kannalta se tärkein. Tottakai minulla on ollut ylä- ja alamäkiä tämän projektin kanssa, olen itkenyt syömisiäni ja piiskannut itseäni rangaistukseksi suklaan syömisestä, olen tajunnut että paino voi olla niinkin vittumainen asia, ettei se laske taikka nouse, vaikka miten olisit huhkinut asian eteen. On tullut paljon onnistumisia, senttejä on kadonnut ihan tolkuttomasti, kiloja karissut, kuullut ihmisten kommentteja siitä miten olen pienentynyt, ostanut pienempiä vaatteita.. kaikkea mitä siihen kuuluu, kun laihtuu ja ulkokuori muuttuu. 

Samalla tämä projekti on myös vaikuttanut sisäiseen minääni; näen itseni nykyään ihan eri tavalla, olen terveempi kuin koskaan ja rakastan itseäni enemmän kuin ennen. En kuitenkaan ole vielä valmis projektini kanssa, en edes vielä silloin kun saavutan tavoitepainoni. Tiedän, että minulla on vielä paljon edessä, mutta aioin mennä päivä kerrallaan. 

Tässä blogissa tullaan seuraamaan minun taivaltani tästä painopisteestä (76,8 kg, tämän päivän aamupainoni) siihen pisteeseen, jonka aioin kesään mennessä tavoittaa (n. 72-70 kg). Tiedän, ettei painoa ole enää paljoa pudotettavana, mutta uskokaa pois, se on sitäkin tiukemmassa. Sen lisäksi tavoitepainon saavutettuani aioin kirjoittaa tulevaisuudessa painonhallintatapaamisistani Marian kanssa (n. 1 kerta/kk ellei toisin sovita) ja siitä, miten pääsen taas takaisin normaaliin elämään ja normaaliin syömiseen kiinni. Näiden asioiden lisäksi haluan raportoida liikunnallisesta puolestani, yleisesti ottaen fiiliksistäni koko projektia kohtaan ja tietysti raportoida tapahtumia puntarissani.

Tästä tuli todella tiivistetty (mutta silti ihan liian pitkä) tekstipläjäys, mutta tärkeintä on kuitenkin tuleva. Toivottavasti päädyt seuraamaan blogiani tulevaisuudessa ja saat siitä itsellesi jotain positiivista, kuten minä aioin itselleni tästä saada. Olet mitä lämpimimmin tervetullut seuraamaan minun matkaani läskimammutista normaalipainoiseksi naiseksi ja kommentoimaan, kysymään, kritisoimaan, itkemään ja nauramaan kanssani. 

Seuraavassa blogimerkinnässäni aion kertoa tarkemmin painostani, miten se on matkan varrella jo pudonut, mikä  oon todellinen tavoitteeni ja miksi, miten liikun ja miltä tämä kaikki on tuntunut tähän mennessä. Tulethan mukaan ensi kerrallakin!